Em@n väkerrykset

Eilen oli sitten tuomio tiistai taas kerran Crohnin tiimoilta. Varustauduin jo erittäin negatiivisesti ja spektisesti,  edelliskerrasta oppien. Kun ei ole isoja odotuksia, ei pety pahasti! Ja se kävi toteen! Arvot oli vihdoin ja viimein laskeneet, tulehdusarvotkin jo inhimillisissä lukemissa, maksa että haimakin voivat hyvin joten tässähän melkein voisi luokitella itsensä terveeksi!(vaikka terveen papereita ei ikikuunapäivänä tulekkaan saamaan) Noh, lääkkeitä menee edelleen, kortisonia puretaan hiljalleen poies ja toista lääkettä aletaan purkamaan talven kuluessa, jos iso JOS tauti on helpottanut muutenkin kuin oireiden osalta. Eli tähystystä pukkaa jossain vaiheessa....nyt kuulemma pienemmillä vehkeillä kuin viimeksi, mene ja tiedä, onko sen helpompaa, mutta viime kerta oli jo siedettävyyden rajoilla. Joten tuskin se voi ainakaan pahempaa olla! Ja kyllä mie allekirjoitan sen, että omalla motivaatiolla ja asenteella tässäkin taudissa on merkitystä...jos itte ajattelee pahinta, e

   Syyskuun kuulas ilta, aurinkoisen päivän jälkeen ei voi illalta muuta toivoakaan. Veden rauhoittava lorina suihku lähteessä, myrskylyhtyjen loiste, saunanraikas olo ja kuumaa juotavaa mukissa, villasukat jalassa, shaali harteilla, kuistin katveessa. Tällä hetkellä taas huomaa nauttivansa pienistä asioista....Noh, miksi nyt taas? Kävin taas viikon viettämässä keskussairaalassa Crohnin paheneminen takia, tuli muuten taas aika puskan takaa. Menin paikalliseen TK:hon otattamaan pika cerpin...no se meni taas omilla luvuilla, eli heidän mittarit ei rittäänyt taaskaan tähän operaatioon. Noh siitä suorinta tietä taas sairaalaan...siellä saiki sitte taas ootella koko rahan edestä. Olin ensiavussa 20:30 ja osatolle pääsin klo 1 yöllä. Olivat taas kerran unneuttaneet sinne aulaan istumaan. Kävin sitte yön viettämässä siellä ja sieltä siirryin osastolle loppuajaksi. Lomaksi sitä ennemminki ois voinu sanoa. Makasin osastolla ja ainoa mitä tekivät, oli aamusin verikokeet ja yksi vatsaultra...nii