Kun ei vain jaksa!

Tiiätkö sen tunteen kun mikään ei kiinnosta, ei jaksa, ei huvita ja eniten vituttaa kaikki!

En minäkään ennen tätä. Minä, se durasell pupu jonka perkeleen kone ei hyydy vaikka olis mikä, se jolla on seitsemän rautaa tulessa ja kahdekan suunnitelmaa ja 9 kehityskohdetta!
Mutta hittovie, se iski myös minuun! Jo viime vuonna, jo kesällä...Pieniä ilon hetkiä oli, onnistumisen tuomaa mielihyvää, mut suurimmaksi osaksi pakkopullaa yli puoli vuotta.

Myös kenties kateutta ja pahaa mieltä siitä, ettei vaan osaa, miusta ei oo mihinkään.
Tässä vaiheesa olisi kaivannut tsemppaajia, eikä pakkopullan lisäjauhamista, pakottamista saati lisä polkemista. Toki se on liikaa vaadittu, se ei vaan onnistu nyky ihmisiltä..

Toki nämä kuuluu tähän yrittäjän ihanuuteen, aina se mopo ei jaksa vaan porskuttaa, tulpat kastuu ja  on käynnistys vaikeuksia, suodatin on tukossa ja hihna luistaa. Mulla se hirtti välillä kiinni! Tais melkein moottorikin leikata kiinni ja polttaa kannentiivisteen samalla. 

'Henkilön Tanja Naumanen kuva.
Ja tässäkohin ei pie sotkea sarkasmia, kaks ihan eriasiaa! Toki sarkasmi auttaa myös vitutukseen ;)

Tässä vaiheessa on ää leikannut ja tekstin tuotto on lopahtanut kokonaan..
Meni kk ennenkuin tartuin uudelleen kynään, tässä tapauksessa tietokeneen näppäimistöön.
Tässä välissä oon haastellut monen monen ihmisen kanssa ja tuntuu et nyt useamalla olut mollivoittoinen jakso, joten en olekkaan yksin :D 
Toiekeen olen täsä kasvattanut takaisin sitä miun kuuluisaa norsun nahaa joka kestää ja kestää, venyy ja paukkaa taas muutaman vuosikymmenen ;) turhaan kulutan energiaa sellaisten ihmisten kommentointiin joista saa vaan ittelleen pahan mielen. Toki olosuhteiden pakosta joutuu joitakuita sietämään, mut ottaan sekin harjoituksena ;)
Henkilön Tanja Naumanen kuva.

Vireystason nousua on omalta osaltaan lisännyt myös se, että aurinkoa on näkynyt vihdoin ja viimein! Kumma vaikutus sillä onkin! Huomaa myös ne pölypallot ja esemättömät ikunat mut onneksi on ollut sen verta ravakat pakkaset, että on se ikkunoiden pesu jäänyt :D -25 atetta on omiaan krsimaan sellaiset hullutuket jos ei halua koko ikkunan levyistå maisema huurretta! 
Kävimme myös pienen pienellä lomareissulla josta teen lyhyen ja erillisen postauksen, ettei yksi veny ja pauku ihan mahdottoman pitkäksi!

Oriflamesta sen verran, että piti käydä pokkaamassa Skumppapullo lahjakortin ja kukkien kera hyvästä myynnistä. Se virkisti myös omalta osaltaan mieltä ja nosti työviereyttä pitkän hiljaiselon jälkeen. Kerron jossain vaiheessa lisää wellneseistä. Lähinnä sitä nippelitietoa jota tuskin kukaan lukee :D 

Meillä myös toiminta laajentunut tän vuoden puolella toimitiloisa!
Meillä on aina ollut Oriflamen edustus, meikki ja ihonhoitotuokiot, yrityskäynnit, kutsut, ständit, tuote-esittelyt ja koulutukset. Siis kaikki oriflmeen liittyvät. 

Nykyisin  meillä on tarjota myös kuumakivihierontaa sekä  
ROLLY KING PRO ripsien kestotaivutus.
Kollega tekee kaikki hiusjutut värjäyksistä leikkauksiin ja kampauksiin sekä geelikynsiä.
Toinen kollega tekee hemmottelevat ja hoitavat jalkahoidot. 

Kuumakivihierontaa tehdään käyttämällä eri kokoisia kuumassa vedessä lämmitettyjä luonnon hiomia basalttikiviä. Kivet tulevat Perusta, Indonesiasta ja Argentiinasta. Kiviterapiahoidot ovat olleet osa itämaista lääketiedettä yli 5000 vuotta. Suomeen kuumakivihieronta tuli noin 10 vuotta sitten Yhdysvalloista. 

Kuumakivihieronnan vaikutukset
Lämpöhoito lievittää kipua, tehostaa veren- ja lymfakiertoa, rentouttaa lihaksia ja lisää sidekudoksen elastisuutta  sekä rauhoitta ja tasapainottaa hermostoa. Kivillä hierottaessa vaikutus ulottuu kudoksessa aina 3 cm syvyyteen asti johtuen kivien luovuttamasta lämmöstä kudosta manipuloitaessa. Hieronta tuntuu miellyttävän pehmeältä ja kivuttomalta, mutta vaikutukset ovat käsin tehtävää syväkudoshierontaa tehokkaammat. Lisäksi kivet mineraalipitoisuutensa ansiosta hoitavat ja ravitsevat ihoa. 
Hoito kestää 30min-1.5h riippuen hoidettavasta alueesta. Ja näin talvella tuntuu taivaalliselta, tai kun haluaa renttouttaa lihakset ja mielen treenin jälkeen tai vaikka vain omaksi iloksi! Tässä hoidossa voi helposti ottaa vaikka pienet nokkaunet ;)

Rolly King ripsien kestotaivutus on todellinen vaihtoehto asiakkaalle, joka ei halua ripsipidennyksiä!
Kestotaivutuksessa rikotaan ensin taivutusaineella ripsessä olevat sillat, jotka määrittelevät ripsen kaarevuuden. Tämän jälkeen rakennetaan kiinnitysaineella uu
det sillat, joilla ripsi pysyy toivotussa kaarevuudessaan.

Henkilön Tanja Naumanen kuva.Henkilön Oriflame edustus Muurame kuva.

Miltäs kulostaa? Vieläkö tartteis jotain? 
Mietiskeles näitä ja vaikka kommentoi!
Ja muista nauttia tästä ihanasta sunnuntaista <3







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kakku ynnä kortti päivitystä

Kesän kortti saldoa

Oriflamen 50 vuotis juhlat Tampereella